Posts Tagged Chrome

Chrome mainostaa ovelasti

Päivän suuri uutinen ei ollut varsinainen yllätys. Googlen omaa webbiselainta on jo ehditty odotellakin.

Yllätys oli sen sijaan se, miten pitkä hetki itseltäni kului tutustuessa tuotteeseen, jota ei vielä ole saatavilla. Mainoskikkana toimi grafiikaltaan simppeli sarjakuva, joka toi Chromen kehittäjät ja ajatukset kiinnostavalla tavalla esiin. Jos sama 38 sivun informaatio olisi tarjottu tekstinä tai videona, olisin tuskin jaksanut kahlata sen läpi. Sarjakuvaa taasen luki kuin jännityskertomusta konsanaan. Insinöörityö saatiin oivallisella tavalla tuotua esiin supersankarimaisesti. Aika saavutus!

Täytyy vain ihmetellä, miten Google onnistuu kerta toisensa jälkeen pysymään yksinkertaisena ja selkeänä – niin palveluissaan kuin viestinnässään. Ei värejä eikä vilkkuvia kuvia, vaan tiukkaa asiaa. Paitsi yksinkertainen, Google tahtoo olla hyvä, kuten sarjakuvassakin julistetaan. “Me halutaan, että Internet säilyy reiluna, fiksuna ja turvallisena paikkana.”

Kuvan lähde: Google

4 comments syyskuu 2, 2008


Aiheet

Tägit

aika beta blogi brändi Chrome Cuil facebook Google hakukoneet Jaiku jatko-opinnot kala kirjoittaminen konferenssi käyttäjät käyttökokemus lama mainonta markkinointi matkailu mobiili netinkäyttö nettisivut nuoret paikannus pelit porkkanamafia qaiku sarjakuva Second Life Somus sosiaalinen media sähköposti tutkimus tutkimusparvi twitter työ ulkoasu verkkodemokratia virtuaaliyhteisöt wordpress zokem äiti

Profiilini muualla

Toisten blogeja