Parveilu kelpasi Akatemialle

Suomen Akatemia osoittautui rohkeammaksi organisaatioksi kuin Tutkimusparvessa epäiltiin ja myönsi rahoituksen konsortiolle, jonka yhtenä osapuolena on itseohjautuva ja ennalta määrittelemätön joukko yksilöitä Internetissä. Vaikka kuviota tasapainottaakin neljä perinteistä tutkimusryhmää, on parven hyväksyminen Somus-hankkeen viidenneksi tutkimusosapuoleksi kunnioitettava veto Akatemialta.

Tutkimusparvi sai osittain syntynsä osana Motive-ohjelman ansiosta ja on oikeutetusti keskeisessä roolissa myös itse projektissa, joka käynnistyy vuoden 2009 alussa. Tyylikästä tietysti olisi ollut, että Tutkimusparvi näkyisi muiden konsortion jäsenten rinnalla myös hyväksyttyjen hankkeiden listalla.

Henkilökohtaisesti olen tietysti innoissani jatko-opintojeni rahoituksesta mutta erityisesti mahdollisuudesta tehdä jotakin uutta ja jännää avoimen tutkimuksen saralla. Tutkimuksen varsinainen aihe eli kansalaisosallistuminen eri muodoissaan houkuttaa sekin. Uskon, että projekti edistää omalta osaltaan kansalaisparveilua ja sitä kautta toivottavasti parantaa hitusen maailmaa (vaikkei tutkija sitä saanutkaan tavoitella).

Toivottavasti parvi ei kärsi siitä, että sille on nyt ensimmäistä kertaa budjetoitu myös rahaa. Tähän asti vapaaehtoispohjalta ja oman työn ohessa pyöritetty parveilu on näyttänyt kyntensä useampaan otteeseen. Samaa soisi jatkossakin.

Olisko äiti sittenkin mun kala?

Osallistuin lauantaina NordiCHI-konferenssin jatko-opiskelijaseminaariin, joka oli loistava tilaisuus saada päteviltä proffilta sekä kirpeää kritiikkiä että inspiroivia ideoita omaan tutkimukseen.

Vaikka meidän kaikkien osallistujien tutkimusaiheet olivat kovin erilaisia, yksi palaute oli yhteinen lähes kaikille tutkijaksi havitteleville: fokusoi, fokusoi ja fokusoi. Tämä rajauksen taito tiivistyi päivän kuluessa seuraavaksi ohjeeksi:

“Mikä on se kala, josta haluat sinut muistettavan?”

Kala viittaa tässä siihen tarkasti fokusoituun juttuun, jonka ympärille koko tutkimus kietoutuu. Sitä omaa kalaani sitten pohdiskelin iltahämärissä hotelliin kävellessä. Jostain palautui mieleeni vuoden takainen hetki, kun jouduin muotoilemaan jatko-opintojeni tavoitteen siskolleni. Jos sosiaalinen media, osallistuva suunnittelu ja käyttäjäkeskeinen suunnitteluprosessi ovat keskustelukumppanille hämäriä käsitteitä, voi päätyä muotoilemaan asiansa vaikka seuraavasti: “Haluan edistää sitä, että äiti voi saada sellaisia palveluja kuin se tarvitsee.”

Tavallisten, ei nettiä käyttävien, ihmisten ottaminen mukaan tuotekehitykseen sosiaalisen median välineillä lienee kuitenkin juuri sellainen kunnianhimoinen tavoitteen määrittely, josta lauantaina varoitettiin. Yritän siis muistaa myös toisen tärkeän ohjeen:

“Jos haluat parantaa maailmaa, älä opiskele tohtoriksi!” (Tai paranna maailma vasta tutkinnon jälkeen.)

Lähiaikoina onkin luvassa oman tavoitteen määrittelyä – jälleen kerran – tieteellisesti päteväksi ja riittävän pieneksi.