Kutkuttavan pelottavaa

Puoleen vuoteen ei kai ollut hetkeä tai asiaa, mutta tänään järisi maa alla sen verran, että tämä kokemus täytyy jakaa.

Osallistuin eilen Otaniemi Forum -tapahtumaan, josta voisi sinänsä jakaa montakin oivallusta, mutta kerron kuitenkin siitä, mitä tapahtui sen esityksen aikana, johon en keskittynyt koska olin kuullut sen pari kertaa aiemminkin.

Osallistujille oli etukäteen lähetetty ohjeet ladata kännykkään Zokem-sovellus, jolla voisi tapahtuman aikana jakaa ajatuksia, jotka näytetään seinällä kaikille osallistujille. Juttu oli vähän huonosti ohjeistettu paikan päällä tai sitten suunnitelmasta oli luovuttu, sillä eihän siellä mitään viestejä näkynyt missään. (Eihän?)

Sen tutun esityksen aikana päätin kuitenkin kokeilla sovellusta itsekseni, ja kännykkään lataaminen kävi ihan näppärästi. Saman tien sovelluksen avattuani se tiesi minun olevan Teekkarikylässä, mikä tuntui ihan hauskalta. Kirjoitin yhden statusviestin ja yritin löytää kaverikseni OF2009-tapahtuman, mutten onnistunut siinä ja unohdin koko jutun.

Tänään menin katsomaan sovellusta netin kautta ja olin lievästi sanottuna hämmentynyt, kun sovellus kertoi, missä muualla olin Teekkarikylästä poistumisen jälkeen liikkunut ja keneltä olin tänä aamuna saanut puhelinsoiton. Kas, sovelluspa ei sulkeutunutkaan kokonaan vaan jäi seuraamaan kännykkäni puuhia taustalle.

Käyttäjätutkijan unelma? Käyttäjän painajainen? Jokavelin ilo?

Kävin äkkiä ruksimassa puhelutietoni ja liikkeeni näkymättömiksi ja onnistuin myös sulkemaan sovelluksen puhelimesta. Sillä eihän tuollaista nyt voi tehdä, että jakaisi kaiken tekemisensä kaikkien tai edes kaveriensa kanssa, eihän?

Jotain kutkuttavaa sovelluksessa kuitenkin oli. Suurin ällistys taisi tulla siitä, että joku on oikeasti toteuttanut tuollaisen kaiken tallentavan sovelluksen, mistä on teoretisoitu ja peloteltu. Ja nettisivujen perusteella Alpha-versiolla on jo paljon innokkaita käyttäjiä, joista osa jakaa tietoja julkisestikin. Yksityisyysasetukset olisi myös helppo säätää niin, että kukin kaveripiiriin kuuluva näkee vain sen, mitä hän saakin tietää. Tästä saattaa tulla vielä kova juttu.

Köyhän miehen sosiaalista mediaa

Juuri kun yrityksissä alkaa viritä innostusta sosiaalisen median hyödyntämiseen, talousrealiteetit lyövät vasten naamaa. “Meillä ei ole juuri nyt resursseja alkaa pyörittää yhteisöpalvelua, vaikka tarvetta sille olisikin”, totesi erään organisaation edustaja juuri.

Sosiaalisen median onni on tietysti siinä, ettei se vaadikaan suuria investointeja. Itse asiassa oman yhteisön pyörittäminen ei ole nousukauden aikanakaan välttämättä se fiksuin vaihtoehto. Kuten Stephen Baker totesi BusinessWeekissä, verkostopalveluista ei ole iloa ennenkuin niissä on laumoittain ihmisiä, ja laumat ovat jo kiireisiä Facebookissa, LinkedInissä ja Twitterissä. Niihin siis!

Osa pomoista väittää myös hyötyvänsä omasta twitteröinnistä. Sen kautta on saatu uusia ideoita ja luotu suhteita. Tosin esimerkiksi Guy Kawasaki, joka “seuraa” 117 000 henkilöä, ei oikeasti seuraa heitä vaan käyttää Twitteriä massamainontaan ja toisaalta henkilökohtaisiin viesteihin sähköpostin korvaajana.

Twitter for me is a broadcasting tool. It’s not a “social medium” at all. (Guy Kawasaki)

Sosiaalista mediaa voi hyödyntää myös kevyemmin keinoin. Jakob Nielsen ei keksi yhtään syytä, miksi toimitusjohtajan kannattaisi itse twitteröidä, mutta palvelua voi kuitenkin hyödyntää toisinpäin. Baker neuvookin hakemaan Twitterillä, mitä muut kirjoittavat firmastasi. Pienillä konsteilla voi saada yllättävän hyödyllistä asiakastietoa.

Vasta-alkajille reseptiksi varttitunti (passiivista) sosiaalista mediaa päivässä:

• Twitter-haku (3 min): Katso, mitä yrityksestäsi puhutaan Juuri Nyt. Hakutuloksista saat myös RSS-syötteen, jolloin huomisaamuna asia hoituu vielä helpommin RSS-lukijan kautta.
• Technorati-katsaus (7 min): Hae, mitä blogistaniassa puhutaan sinusta ja firmastasi. Suurimmalla “Technorati Authorityllä” arvotetut blogimerkinnät kannattaa lukaista läpi, sillä niihin viitataan eniten muualta eli viesti leviää niiden kautta tehokkaasti maailmalle.
• Facebook-haku (5 min): Löytyykö Facebookista ryhmiä tai fanisivuja, joissa puhutaan yrityksesi toimialaan kuuluvista asioista. Kokeile muutamaa hakutermiä ja käy kurkkaamassa, mitä ryhmissä puhutaan. Liity itse mukaan, jos uskallat!

Hetken tätä nautittuaan tekee ehkä mieli myös jotakin vahvempaa.

Kaiken takana on mainos

Tänään oli hetki aikaa, ja päätin hoitaa muutamia välilehtiä pois päiväjärjestyksestä. (Ei, en ole edelleenkään oppinut täysveriseksi bookmarkkaajaksi, vaan kiinnostavia artikkeleita ja tutustumista odottavia webbipalveluja jää helposti roikkumaan Firefoxin välilehtiin päiväkausiksi.)

En muista, kuka ja missä oli vinkannut Evan Williamsin Twitter-esityksestä TED.comissa. Itse asiassa en muistanut enää avanneeni koko videota välilehteen, mutta tietokoneeseen oli jäänyt äänet päälle ja Evanin puhe alkoi kuulua itsekseen, kun käynnistin selaimen. Ensi reaktiona rupesin etsimään oikeaa välilehteä ja stop-nappia, mutta puhuja saikin minut vangittua seitsemäksi minuutiksi seuraansa.

En ole Twitter-fani, vaan päinvastoin ihmettelen, miksi jotkut ihmiset (saatika yritykset) lisäävät minua siellä seurattaviinsa, vaikken ole eläissäni kirjoittanut sinne kuin kahdesti. Jollain tapaa pidän kuitenkin palvelun perussimppelistä logiikasta ja ihailen sitä, miten luovasti ihmiset keksivät hyödyntää palvelua, jossa ei ole juuri mitään ominaisuuksia.

Williamsin esitystä seuratessa huomasin, että karu Twitter on lähes täysi vastakohta suomalaiselle Qaikulle, vaikka molempia kutsutaankin mikroblogeiksi. Siinä missä Twitter tarjoaa käyttäjille vain 140 merkkiä mutta vapaat kädet tehdä omia sovelluksiaan ohjelmointirajapintojen kautta, Qaiku kehittää hiki hatussa uusia toimintoja, linkityksiä ja parempia näkymiä innokkaiden käyttäjien toivomuksista. Mielenkiintoista nähdä, kumpi pääsee pidemmälle. Sosiaalisen median aikakaudella täydelliset palvelut voivat kaatua omaan mahdottomuuteensa, kun taas pienet ja keveät kipuavat intohimoisten käyttäjäkehittäjien turvin pidemmälle kuin itse pääsisivät.

Evanin esityksen loputtua video ei päättynytkään, vaan sain vielä päivän herkkuhetken: joku amerikkalainen yritys siellä mainosti parempaa elämää ihmisille. Ei, en muista, mikä yritys. Ei, en kuulunut kohderyhmään. Minä nyt vaan satun tykkäämään hyvin tehtyjen mainosten katselemisesta.

Ehkä Bernoff olikin oikeassa, ja media on olemassa mainoksia varten. Eikä tänään tee mieli valittaa sitäkään.

Sivustaseuraajana nuorten netissä

Vietin viikonloppua teini-ikäisten sukulaispoikien kanssa ja – kuten arvata saattaa – pääsin oppimaan paljon uutta. Paitsi luistelemaan hokkareilla ja pelaamaan jääkiekkoa, myös hahmottamaan hitusen nuorten netinkäyttöä.

En aio tehdä mitään yleispäteviä tulkintoja kolmen pojan tietokoneella näpertelystä, mutta muutaman havainnon rohkenen silti kirjoittaa.

• Tiesin jo sen, että sähköposti on out, mutta yllätyin siitä, etteivät kaikki yläasteikäiset tarvitse edes meseä tai skypeä sen tilalle. Kommunikointi tapahtui pelisivun chatissa.
• IRC elää ja voi hyvin, eikä kyse ollut edes galleriasta. Itse kuvittelin jo aika päiviä sitten, että visuaalisuus ja kivat käyttöliittymät ajoivat tekstipohjaisen ircin yli nuorten keskuudessa, mutta ei. Lukioluokka vietti joululomaansa irc-kanavallaan aamusta iltaan.
• Aikuisten on kovin vaikea hahmottaa nuorten sosiaalista nettiä ja sen käyttäytymissääntöjä. Myös niiden, jotka luulevat itse hallitsevansa sosiaalista mediaa. Tietokonetta käyttämättömiä vanhempia käy sääliksi, jos he eivät edes ymmärrä, että lapset osaavat kyllä kiertää salasanaestot, aikarajoitukset jne.
• Nettiin voi jäädä jumiin samalla lailla kuin kirjan lukuun, urheiluun tai mihin tahansa. Tietokoneella olisi (verrattuna kirjaan) periaatteessa kaikki mahdollisuudet ohjata käyttäjää välillä myös pois koneen ääreltä. Ovatko kaikki nettipelien suunnittelijat kuitenkin niin itsekkäitä, että ihmiset halutaan ennemmin houkutella riippuvaisiksi kuin kohtuukäyttäjiksi?

Sivustaseuraajana oli jännä muistella, miten itse käytti nettiä samanikäisenä ja miten käyttökulttuurit ovat vuosien varrella muuttuneet. Ovathan ne. Yläaste- ja lukiovuosien aikana en tainnut käydä internetissä kuin kymmenisen kertaa kääntymässä.

Niin, ehkäpä en tosiaan tee nykynuortenkaan nykykäyttäytymisen pohjalta suuria tulkintoja siitä, miten nettiä käytetään kymmenen vuoden kuluttua työelämässä. Liekö mitään nettiä edes olemassa enää silloin.

Nettivieraana Tietoyhteiskunta-akatemiassa

Eduskunnan tietoyhteiskunta-akatemiassa on eilen ja tänään keskusteltu asiaa mm. sosiaalisesta mediasta ja verkkodemokratiasta. Tilaisuus ei ollut avoin kaikille, enkä töiden takia olisi edes päässyt paikalle Pikkuparlamentin auditorioon. Mutta kas, eduskunta on nykyään olemassa myös Internetissä.

Työnteon lomassa voinkin kuunnella suoraa lähetystä verkon välityksellä ja vilkuilla aiheeseen liittyvää keskustelua Jaikun seminaarikannusta. Osana Jaiku-yhteisöä koen itsekin olevani mukana tilaisuudessa, kun osa paikalla olijoistakin seuraa esitysten rinnalla käytävää verkkokeskustelua ja kommentoi niitä myös puheissaan.

Jotenkin innostuin taas siitä, miten sosiaalista mediaa voidaan käyttää hyödyksi. Onhan tätä toki tehty ennenkin ja itsekin olen välillä raportoinut seminaariesityksiä Jaikuun, mutta Eduskunnan linkittäminen tähän kuvioon tuntuu kovin innostavalta. Henkilökohtaisesti ilahduttaa myös se, että esityksissä putkahtelee esiin Somus-projektin teemoja ja projektin tavoitteet vaikuttavat kovin relevanteilta. Kiva huomata, että omalle työlle on kysyntää.