Posts filed under ‘luettua’

Kellokortti vaihtui Pomodoroon

Aloitin tänään kahden kuukauden mittaisen väitöskirjankirjoitusvapaan. Olen odottanut päivää pelonsekaisin tuntein mutta näköjään suotta. Milloinkohan olen viimeksi tuntenut itseni yhtä inspiroituneeksi ja vapaaksi?

Kotona kirjoittaessa takaraivossa ei tikitä kellokortti, vaan kirjoituspäivä rytmittyy positiivishenkisesti Pomodoro-kellon tahdissa. 25 minuutin kirjoituspuuskia seuraa 5 minuuttia neulonnan riemua, ja väitöskirjan alustava nimi ja rakenne alkaa olla kasassa jo puolivälissä päivää.

Tämän blogin olin jo melkein ehtinyt unohtaa, mutta sähköpostini muistutettua siitä päätin ottaa sen taas käyttöön. Jotta tämän päivän innostus ei lopahda ja itsekuri petä, raportoin kirjoitusprosessin etenemisestä aika ajoin myös julkisesti. Tsemppaus ja kommentointi sallittua. 😉

marraskuu 1, 2011 at 3:08 pm 5 kommenttia

Miksi yhteissuunnittelu jyrää osallistuvan suunnittelun

Työpöydälle on kertynyt pino Niitä Artikkeleita, jotka pitää lukea voidakseen ymmärtää omaa tutkimustaan ja puhuakseen sujuvasti siitä. Kummallista kyllä, monet ovat lojuneet siinä (liian) pitkään ja sopiva lukuhetki odotti ilmeisesti etätyöpäivää.

Hiukan epäröin, kehtaanko edes tunnustaa, että luin vasta tänään Sandersin ja Stappersin mainion artikkelin Co-creation and the new landscapes of design vuodelta 2008. (Mutta olin sentään printannut sen jo puoli vuotta sitten, ja alkusivuille oli kertynyt alleviivauksiakin jonain hiljaisena hetkenä.) Luin innolla tekstiä, joka sanoitti osuvasti omia pohdintoja ja rakensi linkkejä itseäni vaivanneiden käsitteiden välille.

Kuten pari edellistä kirjoitustani osoittavat, suhteeni osallistuvaan suunnitteluun ei ole ollut ihan mutkaton. Ehkä kyse on vain akateemisesta termipelistä, mutta omaa työtäni kuvatessa joudun aina arpomaan, puhunko käyttäjäkeskeisestä, osallistuvasta vai yhteissuunnittelusta tai suorastaan käyttäjä-/yhteisölähtöisestä innovoinnista. Verkkopohjaisessa yhteissuunnittelussa on osallistuvan suunnittelun taustafilosofiaa mutta myös selkeitä elementtejä jo hiukan vanhentuneesta käyttäjäkeskeisestä suunnittelusta.

Sanders ja Stappers analysoivat historiallisia taustoja niin, että itsekin lopulta ymmärrän, miksi oikean (ja pätevimmän kuuloiseen) termin valinta (osallistuva vai yhteissuunnittelu) on tuottanut päänvaivaa. Kyse on tavallaan samasta vanhasta asiasta, jota on puitu akateemisesti 1970-luvulta asti. Miksi asiasta on siis tullut trendikästä vasta nyt?

Osallistuva suunnittelu on kotoisin akateemisesta maailmasta eikä sillä Sandersin ja Stappersin mukaan ole ollut juurikaan vaikutusta bisnesmaailmassa. Taustalla on paljon samaa kuin yhteissuunnittelussa (co-design): tuotteiden ja palvelujen käyttäjät otetaan mukaan suunnitteluprosessiin alusta asti ja heille annetaan myös valtaa päätöksentekoon. Osallistuvan suunnittelijan edustajat eivät kuitenkaan onnistuneet markkinoimaan demokraattisen osallistumisen näkökulmaa massamarkkinoille ennen kuin bisnesyhteisö keksi myyvemmän termin ”arvon yhteisluonti” (value co-creation). Prahalad ja Ramaswamy julkaisivat vuonna 2004 aiheesta kirjan The Future of Competition: Co-Creating Unique Value with Customers.

Lyhyesti osallistuvan suunnittelun heikkouksia käytännön soveltamisessa:

  • akateemista, tutkijoiden vetämää toimintaa – liian kaukana liiketoiminnasta
  • keskittynyt organisaatio- ja työ-kontekstiin kuluttajien ja vapaa-ajan palvelujen sijaan
  • perinteiset menetelmät eivät tue kaikkien aktiivista osallistumista. Vaikka puhutaan demokraattisesta suunnittelusta, osallistumaan pääsevät vain jotkut käyttäjien edustajat.

Mikä yhteissuunnittelussa sitten on toisin?

  • sovellettavissa mihin tahansa, nimenä vetoaa myös johtajiin
  • olennaista yhteinen luova toiminta: käyttäjät mukaan ideoinnista alkaen
  • avoin uusille menetelmille ja interaktiotavoille
  • tutkija muuttuu tukijaksi (sen sijaan, että tutkitaan ja analysoidaan ihmisten tarpeita, tuetaan ihmisiä löytämään itse ratkaisuja omiin tarpeisiinsa)

Touko 11, 2011 at 5:02 pm Jätä kommentti

Epädemokraattista suunnittelua

”Designin ei pidä koskaan olla demokraattista”, väitti Leisa Reichelt jo pari vuotta sitten blogissaan. Ilahduin törmättyäni lauseeseen pienellä viiveellä, sillä samaa olen pohtinut itsekin, vaikkei lausetta tohtisikaan sanoa ääneen.

Kun tekee töitä sosiaalisen median ja kansalaisosallistumisen parissa, olisi jotenkin mukavampaa sanoa, että massojen viisaus toimii ja kaikkien ääni on yhtä arvokas. Vaan ei se ole. Designereita tarvitaan myös sosiaalisessa mediassa.

Reicheltin kokemukset yhteisölähtöisestä kehittämisestä ovat kuitenkin ilahduttavan positiivisia. Massojen viisaus toimii kyllä ja auttaa designeria, kunhan tämä on valmis toimimaan sosiaalisessa mediassa ja seulomaan merkityksellisiä ääniä kohinan seasta. Varsinainen työ on kuitenkin syytä jättää ammattilaiselle.

tammikuu 3, 2011 at 3:22 pm 1 kommentti

Osallistuvaa suunnittelua ennen ja nyt

Luin niin vanhoja artikkeleita, että niihin on melkein vaikeaa linkittää järkevästi. Mitä lie kaipuuta historiaan ja termien taustojen ymmärtämiseen, kun lueskelin taksonomiaa osallistuvan suunnittelun käytännöistä vuodelta 1993.

Kummallisen moni asia oli maailmassa valmiina jo silloin.

Ja toisaalta tuo maailma, jossa työpaikoille vaadittiin demokratiaa toimistosovellusten kehittämiseen ammattiyhdistysten voimalla, tuntuu itselleni kovin vieraalta. En toki väitä, että toimisto-ohjelmat olisivat vielä kehityksen huipussa tai että käyttäjien huomioiminen niiden suunnittelussa olisi kunnossa. Jotenkin kyseinen sektori vaan tuntuu kovin pieneltä ja epäkiinnostavalta nicheltä. 17 vuodessa tietokoneille on löytynyt muitakin käyttökohteita kuin työnteko.

Ehkä tämän tosiasian toteaminen helpottaa itseäni myös sen osalta, ettei osallistuvan suunnittelun ole yhteisöpalveluiden aikakaudella pakko jämähtää samoihin menetelmiin, joita käytettiin ammattiyhdistysten kanssa puoli vuosisataa sitten. Yhdyn mielelläni Asbjørn Følstadin mietteisiin osallistuvan suunnittelun 2.0 versiosta, jossa käyttäjät voivat osallistua suunnitteluun ja kehittämiseen sosiaalisen median kautta.

marraskuu 30, 2010 at 2:28 pm 3 kommenttia

Kun ei ole aikaa, kirjoita blogia

Petri Kolan blogipostauksen innoittamana tajusin taas, että pitäisi itsekin useammin jäsentää ajatuksiaan kirjoittamalla. Blogia voisi käyttää lempeän itseruoskinnan työkaluna silloin, kun kirjoittamiseen on vaikea päästä käsiksi. Kun tuntuu, ettei oikeaan kirjoittamiseen löydy aikaa, voi hakea blogikirjoittamisesta ryhtiä ajatuksiin ja huomata, ettei edessä oleva urakka olekaan ylitsepääsemätön.

Minulla on siis deadline tieteelliselle artikkelille. Se on syy sekä iloon (hyvä syy saada asioita aikaan) että ahdistukseen (voi, miksen aloittanut jo aiemmin).

Jotta perjantaina käsissäni olisi hajanaisten ajatusten sijaan laadukas julkaisu, jäsennän viestini julkisesti jo etukäteen. Sitä paitsi WordPressin miellyttävä tekstinkirjoituskenttä tekee asioista Wordia helpommin lähestyttävämpiä.

Aihe: Verkkopohjainen menetelmä ohjelmistojen yhteiskehittämiseen käyttäjien kanssa

Viesti: Verkon kautta tavalliset kuluttajakäyttäjät voidaan ottaa tiiviimmin mukaan ohjelmistokehitysprojektiin ja antaa heille vahvempi rooli ideoinnissa, suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Menetelmä: Kuuden kuukauden kehitysprojekti, jossa 30 käyttäjää osallistui web-palvelun toteuttamiseen alkuideoinnista testaukseen. Käyttäjien ja kehittäjien kokemuksia on kerätty haastatteluilla sekä kyselyillä eri vaiheissa projektia.

Tulokset: Käyttäjät olivat tyytyväisiä verkkotyökaluihin, joiden kautta osallistuminen oli helpompaa kuin kasvotusten. Suuri osa käyttäjistä pysyi aktiivisina osallistujina koko projektin ajan.

Pohdinta: Verkkotyökalut muuttavat käyttäjien roolia aktiivisemmaksi, mutta toisaalta jatkuva ohjaaminen (välittäjärooli) on ensisijaisen tärkeää prosessin onnistumisen kannalta. Käyttäjien aktiivinen rooli ja mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen motivoi osallistumiseen. Käyttäjien on helpointa osallistua pieniin yksittäisiin tehtäviin, mutta kokonaisuuden suunnitteluun tarvitaan ammattilaista.

lokakuu 26, 2010 at 4:23 pm Jätä kommentti

Oppimista tehtyä arvioimalla

Artikkeliluonnostani kommentoinut tuntematon vertaisarvioija kehotti minua lukemaan Torgeir Dingsøyrin artikkelin jälkipuintiarvioinneista (Postmortem reviews: purpose and approaches in software engineering). No minähän luin ja hämmästyin siitä, miten en ollut tullut ajatelleeksi, että kaksi lempiaiheistani liittyivätkin yhtäkkiä niin olennaisesti toisiinsa. Että organisaation oppimista tapahtuu ohjelmistoprojektien kautta.

Kyllä, se on minustakin itsestään selvää. Teoria vaikuttaa aina kauniilta ja selvältä, eikä siinä tällä kertaa ollut edes mitään uutta. Hämmästystä aiheuttaa se, miksen ole tullut soveltaneeksi samaa itsestäänselvyyttä myös käyttäjälähtöisissä tutkimusprojekteissa. Niidenkin kokemukset voisi analysoida systemaattisesti hyväksi havaittua metodia käyttäen yhdessä kaikkien osallistujien (myös käyttäjien) kanssa.

Kyllä, senkin pitäisi toki olla itsestään selvää. Huonoa omaatuntoa hiukan huojentaa tieto siitä, että arvioinnit sivuuttamalla kuulun 80 prosentin enemmistöön. Ja se fiksumpi viidenneskin keskittyy loppuarvioinneissaan useimmiten teknisiin yksityiskohtiin ja byrokraattisiin mittareihin sen sijaan, että ottaisi opiksi toiminnan prosesseista ja kehittäisi niitä.

Dingsøyrin paperia voisi siis suositella muillekin. Artikkeli pohjaa käsityksensä oppimisesta 1) käytäntöyhteisöihin (community of practise), joissa oppimista tapahtuu yhteisen osallistumisen kautta, sekä 2) hiljaisen ja käsitteellisen tiedon vuorovaikutteiseen prosessiin (Nonakan ja Takeuchin mallin mukaan). Projektin loppuarvioinnissa oppimista tapahtuu, kun hiljaista tietoa käsitteellistetään puheeksi ja jaetaan keskustelun kautta muiden käytäntöyhteisön jäsenten kanssa. Keskustelu päihittää tehokkuudellaan ja yksinkertaisuudellaan kaikki kalliit tiedonhallintajärjestelmät.

Dingsøyr esittelee kolme helppoa ja nopeaa menetelmää ohjelmistoprojektin jälkiarviointiin. Kaikkiin menetelmiin jollain tapaa kuuluvat vaiheet ovat:

  • valitse ja kutsu osallistujat, sekä viesti tilaisuuden tavoite
  • (henkilökohtainen ennakkopohdinta: mikä meni hyvin, mikä huonosti)
  • valitse fasilitoija, joka ei kuulu itse projektiin eikä ole osallistujien esimies
  • työpaja (0,5-2 päivää projektin laajuudesta riippuen)
    • palaa alkuperäisiin tavoitteisiin ja peilaa onnistumista niihin
    • mikä meni hyvin ja miksi, miksi, miksi (syiden kalastus esim. kalanruototekniikalla)
    • mitä olisi voinut tehdä paremmin, miksei niin tehty
    • kehitysehdotuksia
  • raportointi sekä esittely projektijohdolle ja osallistujille

Työpajoissa voidaan vapaamuotoisen keskustelun sijaan käyttää myös systemaattista tekniikkaa esim. post-it-lapuilla, joille osallistujat listaavat sekä onnistumisia että ongelmatilanteita ja jotka ryhmitellään ja nimetään yhdessä. Lopuksi havainnot voidaan priorisoida raportointia varten.

elokuu 4, 2010 at 4:53 pm Jätä kommentti

Köyhän miehen sosiaalista mediaa

Juuri kun yrityksissä alkaa viritä innostusta sosiaalisen median hyödyntämiseen, talousrealiteetit lyövät vasten naamaa. ”Meillä ei ole juuri nyt resursseja alkaa pyörittää yhteisöpalvelua, vaikka tarvetta sille olisikin”, totesi erään organisaation edustaja juuri.

Sosiaalisen median onni on tietysti siinä, ettei se vaadikaan suuria investointeja. Itse asiassa oman yhteisön pyörittäminen ei ole nousukauden aikanakaan välttämättä se fiksuin vaihtoehto. Kuten Stephen Baker totesi BusinessWeekissä, verkostopalveluista ei ole iloa ennenkuin niissä on laumoittain ihmisiä, ja laumat ovat jo kiireisiä Facebookissa, LinkedInissä ja Twitterissä. Niihin siis!

Osa pomoista väittää myös hyötyvänsä omasta twitteröinnistä. Sen kautta on saatu uusia ideoita ja luotu suhteita. Tosin esimerkiksi Guy Kawasaki, joka ”seuraa” 117 000 henkilöä, ei oikeasti seuraa heitä vaan käyttää Twitteriä massamainontaan ja toisaalta henkilökohtaisiin viesteihin sähköpostin korvaajana.

Twitter for me is a broadcasting tool. It’s not a ”social medium” at all. (Guy Kawasaki)

Sosiaalista mediaa voi hyödyntää myös kevyemmin keinoin. Jakob Nielsen ei keksi yhtään syytä, miksi toimitusjohtajan kannattaisi itse twitteröidä, mutta palvelua voi kuitenkin hyödyntää toisinpäin. Baker neuvookin hakemaan Twitterillä, mitä muut kirjoittavat firmastasi. Pienillä konsteilla voi saada yllättävän hyödyllistä asiakastietoa.

Vasta-alkajille reseptiksi varttitunti (passiivista) sosiaalista mediaa päivässä:

  • Twitter-haku (3 min): Katso, mitä yrityksestäsi puhutaan Juuri Nyt. Hakutuloksista saat myös RSS-syötteen, jolloin huomisaamuna asia hoituu vielä helpommin RSS-lukijan kautta.
  • Technorati-katsaus (7 min): Hae, mitä blogistaniassa puhutaan sinusta ja firmastasi. Suurimmalla ”Technorati Authorityllä” arvotetut blogimerkinnät kannattaa lukaista läpi, sillä niihin viitataan eniten muualta eli viesti leviää niiden kautta tehokkaasti maailmalle.
  • Facebook-haku (5 min): Löytyykö Facebookista ryhmiä tai fanisivuja, joissa puhutaan yrityksesi toimialaan kuuluvista asioista. Kokeile muutamaa hakutermiä ja käy kurkkaamassa, mitä ryhmissä puhutaan. Liity itse mukaan, jos uskallat!

Hetken tätä nautittuaan tekee ehkä mieli myös jotakin vahvempaa.

Touko 20, 2009 at 2:43 pm Jätä kommentti

Vanhemmat artikkelit


Kategoriat