Posts tagged ‘aika’

Aikataulutettua etenemistä

Vajaa kaksi viikkoa väitöskirjan kirjoitusrupeamaa takana, ja tehtävä tuntuu edelleen mahdolliselta suorittaa.

Olen hahmottanut vihdoin, mikä tutkimukseni teoreettinen viitekehys oikein onkaan, saanut luettua monta lukulistalla kauan ollutta artikkelia ja löytänyt helmiä vanhoista tutuista teksteistä. Enää ei pelota se, että joku muu olisi tehnyt samoja löydöksiä aiemmin vaan osaan jo ilahtua siitä, jos löydän aiemmin julkaistua tukea omille havainnoilleni. Myös työn rakenne alkaa hahmottua siinä määrin, että erillisiä tekstipalasia on mahdollista tuottaa rungon sisään.

Ensimmäistä kertaa olen käyttänyt Pomodoro-tekniikkaa tiukan säntillisesti kokonaisten työpäivien ajan ja nyt jo neljä päivää putkeen. Kokemukset ovat pelkästään positiivisia. Nyt kun aloin myös pitää päiväkirjaa tekemisistäni, työn jaksottaminen puolen tunnin pätkiin tuntuu entistä mielekkäämmältä.

Raportointiin olisi olemassa omia ohjelmiakin, mutta minulle riitti nyt mainiosti excel hienoisine värikoodeineen. Keltainen tuottaa tekstiä itse opukseen ja punainen menee niihin töihin, joihin ei pitänyt keskittyä nyt. Itselleni tuntuu sopivan tapa vaihdella luku- ja kirjoitusmoodin välillä toisinaan jopa pomodoro kerrallaan, niin tylsyys ei pääse yllättämään ja opitut asiat voi tuoreeltaan jalostaa omaksi tekstiksi.

marraskuu 11, 2011 at 8:09 pm 3 kommenttia

Kellokortti vaihtui Pomodoroon

Aloitin tänään kahden kuukauden mittaisen väitöskirjankirjoitusvapaan. Olen odottanut päivää pelonsekaisin tuntein mutta näköjään suotta. Milloinkohan olen viimeksi tuntenut itseni yhtä inspiroituneeksi ja vapaaksi?

Kotona kirjoittaessa takaraivossa ei tikitä kellokortti, vaan kirjoituspäivä rytmittyy positiivishenkisesti Pomodoro-kellon tahdissa. 25 minuutin kirjoituspuuskia seuraa 5 minuuttia neulonnan riemua, ja väitöskirjan alustava nimi ja rakenne alkaa olla kasassa jo puolivälissä päivää.

Tämän blogin olin jo melkein ehtinyt unohtaa, mutta sähköpostini muistutettua siitä päätin ottaa sen taas käyttöön. Jotta tämän päivän innostus ei lopahda ja itsekuri petä, raportoin kirjoitusprosessin etenemisestä aika ajoin myös julkisesti. Tsemppaus ja kommentointi sallittua. 😉

marraskuu 1, 2011 at 3:08 pm 5 kommenttia

Hetken aikaa yhtä aikaa

Tutkijavaihdon takia käytössäni on tänä keväänä suurempi näyttöruutu kuin mistä olen koskaan uneksinut. Pystyn siis tekemään entistä useampaa asiaa yhtä aikaa?

En usko, että ihmisaivot kykenevät moniajoon, enkä tässä yhteydessä usko myöskään rinnakkaisprosessoinnin tehokkuuteen. Ja kuitenkin huomaan, että juuri nyt kun on pari hidastempoista chattia käynnissä yhtä aikaa, niiden lomassa onkin sopiva hetki avata vielä yksi ikkuna ja kirjoittaa (liian) pitkästä aikaa blogiin.

Miksi näin?

  • Olen kykenemätön enää keskittymään yhteen ikkunaan kerrallaan? Luovuus kukkii vasta, kun aivoilla on riittävästi rasitetta.
  • Tarvitsen entistä nopeatempoisia takarajoja? Lauseen kirjoittaminen nopeutuu, kun sivusilmällä näkee vilkkuvan chattiruudun odottavan jo kiivaasti huomiota.
  • En siedä tyhjää hetkeä? Kun kaverin kynä sauhuaa chatissa, kaipaan jotain rinnakkaista tekemistä valmistuvaa lausetta odotellessa.

Tehottomuus ruokkii tehottomuutta? Jos molempien chattien asiat olisi hoidettu vuoron perään puhumalla, ei olisi tarvinnut odotella sauhuavia kyniä, ja tämän tekstin kirjoittamiseen olisi jäänyt aikaa niiden jälkeen. Kaiken tekemisen kokonaisaika olisi voinut jäädä puoleen.

Eipäs vaan alle. Kumpaakaan chattia ei nimittäin olisi käyty, eikä olisi muistunut tämä blogikaan mieleen. Olisi jäänyt muutama oivallus tekemättä.

helmikuu 10, 2010 at 7:36 pm 5 kommenttia

Odotus palkittiin lukuelämyksellä

Onko tämä nyt surkuhupaisaa vai ilo? Sovitaan, että ilo.

Taisin jostain jaikuista saada pari viikkoa sitten linkin Miia Kososen blogiin, jossa oli aukikirjoitettuna hänen tuoreen väitöskirjansa lektioluento. En muka ehtinyt lukea tekstiä saman tien ja jätin sen auki selaimen välilehteen odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Samaan syssyyn löytyi monta muutakin mielenkiintoista juttua netistä, ja välilehtiä alkoi olla avoinna turhan monta. Sellaisia sivuja, joista ei tiedä, kannattaako merkata muistiin Deliciousiin, mutta joita ei viitsisi jättää lukemattakaan. Firefox ei tahtonut kestää välilehtien kuormitusta ja kaatuili useamman kerran päivässä avatakseen taas uudestaan sen seitsemän sivua ja pdf:ää.

Tänä aamuna päätin siivota selaimen – eli lukea myös sen Kososen blogikirjoituksen. Ja kas, taisin käyttää kokonaista viisi minuuttia mielenkiintoisen lektioluennon lukemiseen. (Eikö tähän muka ollut aikaa aiemmin..?) Surkuhupaisaa tästä voisi tehdä se, että suotta odotin sopivaa aikaa lukemiselle ja sillä välillä puhuin itse samasta teemasta osaamatta hyödyntää Miian jo tutkimia asioita.Viisas pääsisi vähemmällä, kun käyttäisi toisten tekemää työtä eikä yrittää viisastella itsekseen.

Ilon tästä tekee kuitenkin se, että tekstiä oli niin mukava lukea. Onpa kiva huomata, että suomeksikin voi puhua tieteestä ja vieläpä tehdä se niin selkeästi, että lukeminen on helppoa. Aihe (virtuaaliyhteisöt) on lisäksi mukavan lähellä oman tutkimukseni teemoja ja viritti ajatuksia sopivasti.

Ihmisten kauhistellessa netin uhkia on hyvä saada lukea myös näitä positiivisia puolia:

Joskus virtuaaliyhteisöt tarjoavat konkreettista todellisuuttakin kirkkaamman ikkunan ihmisten elämään sellaisena kuin elämä arjessa on: ne ovat tiloja, joissa ihmiset uskaltavat pukea ajatuksensa ja kokemuksensa sanoiksi ja olla sitä, mitä todella ovat.

Taidanpa tallettaa linkin myös sinne Deliciousiin. 😉

tammikuu 20, 2009 at 10:17 am Jätä kommentti

Kiiruhtamisen onni

Se tavallinen tarina: aikaa artikkelin kirjoittamiseen kuukausi, kaksi ehkä neljä. Eikä minkäänlaista kiirettä aloittaa. Aika hupenee hitaasti mutta varmasti, kunnes jäljellä on viikko, kaksi päivää, päivä.

Tiedän kyllä, että hyvä teksti syntyy prosessissa eikä yhdessä yössä. Silti prosessi käynnistyy omalla kohdallani tyypillisesti vasta, kun on pakko. Deadlinen kolkutellessa ovella kirjoittamiseen saa yllättäen innostavan vimman.

Eilen tuntui varsin mukavalta saada kirjoitusvaihde päälle, kun keskeneräisenä lojunut paperi piti saada aamupäivän aikana valmiiksi. Yllättäen lauseet syntyivät kuin itsestään – toisin kuin aloittaessani takkuavaa tekstiä silloin, kun ei vielä ollut kiire. Huomasin nauttivani kellon kanssa kilpailusta pitkän kesän jälkeen.

Ainakin niin kauan, kunnes jouduin myöntämään häviöni. Teksti valmistui määräaikaan mennessä, mutta tallennusmuodon kanssa tuli (tietysti) ongelmia, ja valmis artikkeli lähti matkaan minuutin myöhässä. Ratkaisevan minuutin.

Hämmentyneenä jään odottamaan, onko konferenssin järjestäjän kello käynyt samaa aikaa. Vaikka olisi, en taida olla harmissaan. Sen verran hyvältä pikakirjoittaminen maistui, ettei aika valunut hukkaan, vaikkei paperi saisikaan hyväksyntää. Onpahan nyt valmis raakile odottamassa uutta takarajaa.

elokuu 6, 2008 at 5:27 pm Jätä kommentti

Omenia ja käyttäjiä

Oma blogi on ollut harkinnassa vuosia ja suunnittelun allakin jo tovin. Aihe ja aika siitä kirjoittamiseen ovat toistaiseksi antaneet odottaa itseään.

Kesälomakaudella töissä on juuri sopivan hiljaista uusille ajatuksille. Tänään löytyi se kaivattu hetki aikaa teekupin ja inspiroivan lehden äärellä, enkä voinut enää pitää sormia erossa näppäimiltä.

Heinä-elokuun interactions-lehdessä Steve Portigal kirjoittaa hevosista, Newtonista, omenasta ja Einsteinista. Toisinaan asioita on tarpeen tarkastella kaukaa, toisinaan läheltä. Newton katseli omenan putoamista makrotasolla, ja Einstein zoomasi ensivaikutelmaa syvemmälle. Kumpaakin tarvitaan.

Portigalin viesti on, että molempia näkökulmia tarvitaan myös käyttäjätutkimuksessa ja tutkimusaineiston analysoinnissa. Käytettävyystestissä viisi käyttäjää voi olla riittävästi, mutta välillä tarvitaan isompi lauma ja joskus taas yksi ihminen, johon syvennytään pitkään ja hartaasti. Oikean perspektiivin valintaan ja kerätyn datan reflektointiin pitäisi muistaa käyttää aikaa.

Juuri kun olen argumentoinut verkkotutkimuksen erinomaisuutta ajan säästöllä, saan muistutuksen siitä, että käyttäjätutkimus nyt vain tarvitsee aikaa. Käyttäjätarpeiden kartoitus on luovaa työtä, joka ei tapahdu hetkessä. Säännönmukaisuuksien löytäminen isosta aineistosta ja uudet näkemykset vaativat kypsyttelyä. Juuri tällaisia hiljaisia päiviä.

heinäkuu 24, 2008 at 3:04 pm Jätä kommentti


Kategoriat