Posts tagged ‘blogi’

Hetken aikaa yhtä aikaa

Tutkijavaihdon takia käytössäni on tänä keväänä suurempi näyttöruutu kuin mistä olen koskaan uneksinut. Pystyn siis tekemään entistä useampaa asiaa yhtä aikaa?

En usko, että ihmisaivot kykenevät moniajoon, enkä tässä yhteydessä usko myöskään rinnakkaisprosessoinnin tehokkuuteen. Ja kuitenkin huomaan, että juuri nyt kun on pari hidastempoista chattia käynnissä yhtä aikaa, niiden lomassa onkin sopiva hetki avata vielä yksi ikkuna ja kirjoittaa (liian) pitkästä aikaa blogiin.

Miksi näin?

  • Olen kykenemätön enää keskittymään yhteen ikkunaan kerrallaan? Luovuus kukkii vasta, kun aivoilla on riittävästi rasitetta.
  • Tarvitsen entistä nopeatempoisia takarajoja? Lauseen kirjoittaminen nopeutuu, kun sivusilmällä näkee vilkkuvan chattiruudun odottavan jo kiivaasti huomiota.
  • En siedä tyhjää hetkeä? Kun kaverin kynä sauhuaa chatissa, kaipaan jotain rinnakkaista tekemistä valmistuvaa lausetta odotellessa.

Tehottomuus ruokkii tehottomuutta? Jos molempien chattien asiat olisi hoidettu vuoron perään puhumalla, ei olisi tarvinnut odotella sauhuavia kyniä, ja tämän tekstin kirjoittamiseen olisi jäänyt aikaa niiden jälkeen. Kaiken tekemisen kokonaisaika olisi voinut jäädä puoleen.

Eipäs vaan alle. Kumpaakaan chattia ei nimittäin olisi käyty, eikä olisi muistunut tämä blogikaan mieleen. Olisi jäänyt muutama oivallus tekemättä.

Mainokset

helmikuu 10, 2010 at 7:36 pm 5 kommenttia

Köyhän miehen sosiaalista mediaa

Juuri kun yrityksissä alkaa viritä innostusta sosiaalisen median hyödyntämiseen, talousrealiteetit lyövät vasten naamaa. ”Meillä ei ole juuri nyt resursseja alkaa pyörittää yhteisöpalvelua, vaikka tarvetta sille olisikin”, totesi erään organisaation edustaja juuri.

Sosiaalisen median onni on tietysti siinä, ettei se vaadikaan suuria investointeja. Itse asiassa oman yhteisön pyörittäminen ei ole nousukauden aikanakaan välttämättä se fiksuin vaihtoehto. Kuten Stephen Baker totesi BusinessWeekissä, verkostopalveluista ei ole iloa ennenkuin niissä on laumoittain ihmisiä, ja laumat ovat jo kiireisiä Facebookissa, LinkedInissä ja Twitterissä. Niihin siis!

Osa pomoista väittää myös hyötyvänsä omasta twitteröinnistä. Sen kautta on saatu uusia ideoita ja luotu suhteita. Tosin esimerkiksi Guy Kawasaki, joka ”seuraa” 117 000 henkilöä, ei oikeasti seuraa heitä vaan käyttää Twitteriä massamainontaan ja toisaalta henkilökohtaisiin viesteihin sähköpostin korvaajana.

Twitter for me is a broadcasting tool. It’s not a ”social medium” at all. (Guy Kawasaki)

Sosiaalista mediaa voi hyödyntää myös kevyemmin keinoin. Jakob Nielsen ei keksi yhtään syytä, miksi toimitusjohtajan kannattaisi itse twitteröidä, mutta palvelua voi kuitenkin hyödyntää toisinpäin. Baker neuvookin hakemaan Twitterillä, mitä muut kirjoittavat firmastasi. Pienillä konsteilla voi saada yllättävän hyödyllistä asiakastietoa.

Vasta-alkajille reseptiksi varttitunti (passiivista) sosiaalista mediaa päivässä:

  • Twitter-haku (3 min): Katso, mitä yrityksestäsi puhutaan Juuri Nyt. Hakutuloksista saat myös RSS-syötteen, jolloin huomisaamuna asia hoituu vielä helpommin RSS-lukijan kautta.
  • Technorati-katsaus (7 min): Hae, mitä blogistaniassa puhutaan sinusta ja firmastasi. Suurimmalla ”Technorati Authorityllä” arvotetut blogimerkinnät kannattaa lukaista läpi, sillä niihin viitataan eniten muualta eli viesti leviää niiden kautta tehokkaasti maailmalle.
  • Facebook-haku (5 min): Löytyykö Facebookista ryhmiä tai fanisivuja, joissa puhutaan yrityksesi toimialaan kuuluvista asioista. Kokeile muutamaa hakutermiä ja käy kurkkaamassa, mitä ryhmissä puhutaan. Liity itse mukaan, jos uskallat!

Hetken tätä nautittuaan tekee ehkä mieli myös jotakin vahvempaa.

Touko 20, 2009 at 2:43 pm Jätä kommentti

Odotus palkittiin lukuelämyksellä

Onko tämä nyt surkuhupaisaa vai ilo? Sovitaan, että ilo.

Taisin jostain jaikuista saada pari viikkoa sitten linkin Miia Kososen blogiin, jossa oli aukikirjoitettuna hänen tuoreen väitöskirjansa lektioluento. En muka ehtinyt lukea tekstiä saman tien ja jätin sen auki selaimen välilehteen odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Samaan syssyyn löytyi monta muutakin mielenkiintoista juttua netistä, ja välilehtiä alkoi olla avoinna turhan monta. Sellaisia sivuja, joista ei tiedä, kannattaako merkata muistiin Deliciousiin, mutta joita ei viitsisi jättää lukemattakaan. Firefox ei tahtonut kestää välilehtien kuormitusta ja kaatuili useamman kerran päivässä avatakseen taas uudestaan sen seitsemän sivua ja pdf:ää.

Tänä aamuna päätin siivota selaimen – eli lukea myös sen Kososen blogikirjoituksen. Ja kas, taisin käyttää kokonaista viisi minuuttia mielenkiintoisen lektioluennon lukemiseen. (Eikö tähän muka ollut aikaa aiemmin..?) Surkuhupaisaa tästä voisi tehdä se, että suotta odotin sopivaa aikaa lukemiselle ja sillä välillä puhuin itse samasta teemasta osaamatta hyödyntää Miian jo tutkimia asioita.Viisas pääsisi vähemmällä, kun käyttäisi toisten tekemää työtä eikä yrittää viisastella itsekseen.

Ilon tästä tekee kuitenkin se, että tekstiä oli niin mukava lukea. Onpa kiva huomata, että suomeksikin voi puhua tieteestä ja vieläpä tehdä se niin selkeästi, että lukeminen on helppoa. Aihe (virtuaaliyhteisöt) on lisäksi mukavan lähellä oman tutkimukseni teemoja ja viritti ajatuksia sopivasti.

Ihmisten kauhistellessa netin uhkia on hyvä saada lukea myös näitä positiivisia puolia:

Joskus virtuaaliyhteisöt tarjoavat konkreettista todellisuuttakin kirkkaamman ikkunan ihmisten elämään sellaisena kuin elämä arjessa on: ne ovat tiloja, joissa ihmiset uskaltavat pukea ajatuksensa ja kokemuksensa sanoiksi ja olla sitä, mitä todella ovat.

Taidanpa tallettaa linkin myös sinne Deliciousiin. 😉

tammikuu 20, 2009 at 10:17 am Jätä kommentti


Kategoriat