Posts tagged ‘jatko-opinnot’

Vaivan arvoista

Väitöskirjaprojektin loppuvaihe osoittautui yllättävän pitkäksi. Jätin omasta mielestäni valmiin käsikirjoituksen esitarkastettavaksi viime vuoden kesäkuussa, mutta kommentteja läpikäydessä ja korjauksia tehdessä vierähtikin vielä arkityön lomassa kuukausi jos toinenkin. Nyt kaikki kommentit on käsitelty, ja tekstiä on rutkasti lisää.

Uuden version valmistuttua en vieläkään uskalla juhlia, koska ainakin ulkoasuviilattavaa riittää, vaikka tarkastajat jo olisivatkin tyytyväisiä. Tässä vaiheessa jaan kuitenkin muutaman pohdinnan siitä, miksi puurtaminen oli vaivan arvoista.

1) Elämä ilman väitöskirjaa tuntuu uskomattoman hyvältä! Tällaistako elämäni oli myös ennen sitä? Ei tarvitsekaan joka välissä miettiä, milloin ehtisi taas lukemaan tai kirjoittamaan hetken. Hetken jo mietin, oliko menneiden vuosien stressaaminen tämän arvoista. Ehken kuitenkaan osaisi nauttia vapaa-ajasta, ellen olisi tullut tuntemaan sen puutetta.

2) Aloitin jatko-opinnot, koska halusin oppia lisää, saada motivaatiota tieteellisten julkaisujen lukemiseen, päästä ulkomaille vaihtoon ja kehittää jotain hienoa uutta. Vaikkei tohtorinpaperit vielä ihan hetkeen kädessä olekaan, niin nuo tavoitteet on jo saavutettu.

Hämmästyttävää kyllä, suuri osa oppimisesta ja lukemisesta tapahtui vielä tekstin korjauskierroksen aikana, eli tämäkin uuvuttava ja turhauttava viimeistelyvaihe oli enemmän kuin kannattava. Ulkomaille pääsin lopulta kolmessa eri vaiheessa kahteen eri maahan. Nyt melkein valmista työtä lukiessa huomaan myös tehneeni yhdessä työkavereitteni kanssa jotain hienoa uutta. (Jännä tunne, kun lähdeviitteitä omaan työhön etsiessään löytää aiheeseen liittyviä julkaisuja, jotka viittaavatkin minuun. Joku muukin on siis lukenut aikaansaannoksiani!)

Sivutuotteena prosessista jäi käteen toivottavasti paremmat hermot, hitusen parempi itseluottamus ja kykyä pistää asioita mittasuhteisiinsa. Toivoisin myös, että itsekurini olisi kehittynyt, mutta ehkä tyydyn vain kiittämään ystävääni Pomodoroa, jonka tikittäessä tämä työ tehtiin. 854 kellon pirinää takana (ja muutama vielä edessäkin).

Mainokset

helmikuu 27, 2013 at 1:35 pm Jätä kommentti

Kas näin tehdään töitä

Kaksi kuukautta etätyöskentelyä väitöskirjan parissa onnistui muutaman näppärän keinon avulla niin sujuvasti, että blogikirjoittelu jäi kuitenkin vähiin. Jaanpa työntekovinkkini nyt sitten jälkikäteen kiinnostuneille.

Apu 1: Pomodoro

Tomaattitekniikkaa olen ylistänyt ennenkin, mutta se ansaitsee edelleen ensimmäisen sijan. 25 minuutin työ + 5 minuutin tauko -rytmi ja tarkka päiväkirjanpito tehdystä työstä oli perusta tehokkaalle keskittymiselle.

Apu 2: Kirjoituskone

Suurimman osan ajasta en ollut omalla tietokoneellani kiinni verkossa. Läppäri hoiti siis pelkän kirjoituskoneen virkaa, ja mahdolliset nettitarkistamiset piti tehdä vieressä olevalla toisella tietokoneella. Tämä osoittautui äärimmäisen tehokkaaksi. Ensinnäkin kirjoittamisen flow säilyy paremmin, kun asioita ei voi saman tien tarkistaa netistä (ja unohtua niille teille liian pitkäksi aikaa). Toiseksi teksti tulee jäsennettyä paremmin, kun viittauksia ei voi edes alustavasti kopioida suoraan omaan tekstiin, vaan teksti täytyy muotoilla suoraan omaan tekstiin sopivaksi.

Apu 3: Sähköpostivapaus

Onnistuin rajoittamaan sähköpostien lukemisen noin yhteen kertaan viikossa, mikä soi työrauhan muille päiville. ”Sähköpostipäivinä” yllätti se, että puoli päivää saa hyvin kulumaan sinänsä pienten asioiden hoitoon. Kuinka paljon niihin hujahtaakaan aikaa, jos samaa tekee jatkuvasti joka päivä..?

Kokemukset ylläolevista keinoista olivat niin hyviä, että samaa tekisi mieli jatkaa myös tavallisissa töissä. Siihen tarvittaisiin myös yhteisiä pelisääntöjä. Olisiko perjantai sopiva sähköpostipäivä? Muina päivinä tekisin mielelläni töitä. Kakkostietokone kirjoituskoneeksi olisi myös kätevä työväline.

tammikuu 5, 2012 at 1:18 pm Jätä kommentti

Aikataulutettua etenemistä

Vajaa kaksi viikkoa väitöskirjan kirjoitusrupeamaa takana, ja tehtävä tuntuu edelleen mahdolliselta suorittaa.

Olen hahmottanut vihdoin, mikä tutkimukseni teoreettinen viitekehys oikein onkaan, saanut luettua monta lukulistalla kauan ollutta artikkelia ja löytänyt helmiä vanhoista tutuista teksteistä. Enää ei pelota se, että joku muu olisi tehnyt samoja löydöksiä aiemmin vaan osaan jo ilahtua siitä, jos löydän aiemmin julkaistua tukea omille havainnoilleni. Myös työn rakenne alkaa hahmottua siinä määrin, että erillisiä tekstipalasia on mahdollista tuottaa rungon sisään.

Ensimmäistä kertaa olen käyttänyt Pomodoro-tekniikkaa tiukan säntillisesti kokonaisten työpäivien ajan ja nyt jo neljä päivää putkeen. Kokemukset ovat pelkästään positiivisia. Nyt kun aloin myös pitää päiväkirjaa tekemisistäni, työn jaksottaminen puolen tunnin pätkiin tuntuu entistä mielekkäämmältä.

Raportointiin olisi olemassa omia ohjelmiakin, mutta minulle riitti nyt mainiosti excel hienoisine värikoodeineen. Keltainen tuottaa tekstiä itse opukseen ja punainen menee niihin töihin, joihin ei pitänyt keskittyä nyt. Itselleni tuntuu sopivan tapa vaihdella luku- ja kirjoitusmoodin välillä toisinaan jopa pomodoro kerrallaan, niin tylsyys ei pääse yllättämään ja opitut asiat voi tuoreeltaan jalostaa omaksi tekstiksi.

marraskuu 11, 2011 at 8:09 pm 3 kommenttia

Kellokortti vaihtui Pomodoroon

Aloitin tänään kahden kuukauden mittaisen väitöskirjankirjoitusvapaan. Olen odottanut päivää pelonsekaisin tuntein mutta näköjään suotta. Milloinkohan olen viimeksi tuntenut itseni yhtä inspiroituneeksi ja vapaaksi?

Kotona kirjoittaessa takaraivossa ei tikitä kellokortti, vaan kirjoituspäivä rytmittyy positiivishenkisesti Pomodoro-kellon tahdissa. 25 minuutin kirjoituspuuskia seuraa 5 minuuttia neulonnan riemua, ja väitöskirjan alustava nimi ja rakenne alkaa olla kasassa jo puolivälissä päivää.

Tämän blogin olin jo melkein ehtinyt unohtaa, mutta sähköpostini muistutettua siitä päätin ottaa sen taas käyttöön. Jotta tämän päivän innostus ei lopahda ja itsekuri petä, raportoin kirjoitusprosessin etenemisestä aika ajoin myös julkisesti. Tsemppaus ja kommentointi sallittua. 😉

marraskuu 1, 2011 at 3:08 pm 5 kommenttia

Kun ei ole aikaa, kirjoita blogia

Petri Kolan blogipostauksen innoittamana tajusin taas, että pitäisi itsekin useammin jäsentää ajatuksiaan kirjoittamalla. Blogia voisi käyttää lempeän itseruoskinnan työkaluna silloin, kun kirjoittamiseen on vaikea päästä käsiksi. Kun tuntuu, ettei oikeaan kirjoittamiseen löydy aikaa, voi hakea blogikirjoittamisesta ryhtiä ajatuksiin ja huomata, ettei edessä oleva urakka olekaan ylitsepääsemätön.

Minulla on siis deadline tieteelliselle artikkelille. Se on syy sekä iloon (hyvä syy saada asioita aikaan) että ahdistukseen (voi, miksen aloittanut jo aiemmin).

Jotta perjantaina käsissäni olisi hajanaisten ajatusten sijaan laadukas julkaisu, jäsennän viestini julkisesti jo etukäteen. Sitä paitsi WordPressin miellyttävä tekstinkirjoituskenttä tekee asioista Wordia helpommin lähestyttävämpiä.

Aihe: Verkkopohjainen menetelmä ohjelmistojen yhteiskehittämiseen käyttäjien kanssa

Viesti: Verkon kautta tavalliset kuluttajakäyttäjät voidaan ottaa tiiviimmin mukaan ohjelmistokehitysprojektiin ja antaa heille vahvempi rooli ideoinnissa, suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Menetelmä: Kuuden kuukauden kehitysprojekti, jossa 30 käyttäjää osallistui web-palvelun toteuttamiseen alkuideoinnista testaukseen. Käyttäjien ja kehittäjien kokemuksia on kerätty haastatteluilla sekä kyselyillä eri vaiheissa projektia.

Tulokset: Käyttäjät olivat tyytyväisiä verkkotyökaluihin, joiden kautta osallistuminen oli helpompaa kuin kasvotusten. Suuri osa käyttäjistä pysyi aktiivisina osallistujina koko projektin ajan.

Pohdinta: Verkkotyökalut muuttavat käyttäjien roolia aktiivisemmaksi, mutta toisaalta jatkuva ohjaaminen (välittäjärooli) on ensisijaisen tärkeää prosessin onnistumisen kannalta. Käyttäjien aktiivinen rooli ja mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen motivoi osallistumiseen. Käyttäjien on helpointa osallistua pieniin yksittäisiin tehtäviin, mutta kokonaisuuden suunnitteluun tarvitaan ammattilaista.

lokakuu 26, 2010 at 4:23 pm Jätä kommentti

Palautteella tekstiä

En ole niitä ihmisiä, jotka suoltavat idean saatuaan sujuvaa tieteellistä tekstiä tuosta vaan. Josko niitä onkaan.

Tänään opin kuitenkin, miten kirjoittamistyöhön voi saada ryhtiä pienellä vaivalla. Tai tarkemmin ilmaistuna totesin vanhojen totuuksien toimivuuden.

1. Aseta takaraja tunnin päähän – tai viiden minuutin.

2. Aloita. Sama se, mitä kirjoitat.

3. Pyydä palautetta. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Kuulin viisi minuuttia ennen jatko-opiskelijoiden tekstityöpajaa, että odottamani suuri päivä onkin NYT. Enkä ollut valmistanut mitään tekstiä toisten arvioitavaksi! Mutta kas, viidessä minuutissa ehtii copy-pastettaa vanhoja tekstipalasia ja kirjoittaa pari uutta lausetta niin, ettei tarvitse mennä tyhjin käsin hakemaan palautetta.

Monien pahoittelujen ja vaivaantuneiden hymyjen saattelemana ojensin tekstiraakileeni kolmen kollegan käsiin. Tämähän ei ole oikeastaan mikään teksti vielä. Älkää ainakaan kommentoiko englannin kieltä, kiitos.

Lopputulos: toiset olivat sitä mieltä, että tämä on juuri se vaihe, jossa kommentteja kannattaa pyytää. Epäselvä teksti kirvoitti kysymyksiä olennaisesta, ja otsikko ja abstrakti tulivat muotoiltua kuin itsestään. Palautteet onkin helppo muuttaa oikeaksi tekstiksi.

Matkaan tarttui myös ohjeita paperin kirjoittamiseen (Writing a (Computer Science) Paper) ja muita vinkkejä väitöskirjaprosessiin.

Huomiselle on jo onnellisesti luvassa seuraava kommenttipalaveri, joten ei kun kädet takaisin saveen.

maaliskuu 25, 2010 at 4:25 pm Jätä kommentti

Kokonainen verkkopersoona

Miten parhaat ideat syntyvätkin useimmiten väsyneenä ja epärelevantteja esityksiä kuunnellen? (Tai ideat, jotka ainakin sillä hetkellä kuulostavat parhailta pitkään aikaan.)

Päädyin puolivahingossa kuuntelemaan intialaisen opiskelijan esitelmää seksin ja sukupuolen huomioimisesta kokonaisvaltaisena kokemuksena HCI-alan (ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutus) tutkimuksessa. Aihe ei äkkiä ajatellen juurikaan liity omaan työhöni eli käyttäjäinnovointiin verkossa, vaikka toki sukupuoli tulee esiin kaikessa, mitä ihminen tekee ja verkkoprofiilissaan itsestään ilmaisee.

Puhe kokonaisesta ihmisestä tunteineen, kokemuksineen ja sosiaalisine suhteineen laittoi kuitenkin miettimään myös omaa tutkimusaihetta piirun verran uudesta näkökulmasta. Keitä oikeastaan ovat nämä ihmiset, jotka ilmoittautuvat verkossa tapahtuviin käyttäjätutkimuksiin tai innovaatioprojekteihin? Mitä he tuntevat, ajattelevat, tietävät, kokevat, tekevät? Niin, keitä ovat nämä ihmiset nimimerkkien ja kommenttien takana, miksi he ovat mukana ja millainen kokemus innovointiin osallistuminen on. Mikä on yhteiskehittäjän profiili?

Ja koska ihminen ei ole yksinäinen subjekti ja verkossa tapahtuva yhteiskehittäminen on sosiaalista toimintaa, kiinnostavaa on myös kysyä, mikä on innovointiyhteisön profiili ja millaisia ihmisiä se tarvitsee toimiakseen. Millaisia ovat yhteiskehittäjien sosiaaliset suhteet ja mikä merkitys on kohtaamisilla verkossa ja kasvotusten?

Huomaan ensimmäisessä lauseessa tarkoittaneeni parhaita kysymyksiä. Nyt jos ymmärrän kysyä näitä myös aineistoltani (ja niiltä oikeilta ihmisiltä), niin ehkä kypsyvät myös ne parhaat ideat.

helmikuu 11, 2010 at 5:51 pm Jätä kommentti

Vanhemmat artikkelit


Kategoriat